Opening Doors for

Nordic Business

VD, Econ.LIC (Int´l Bus), HHJ

MINNA STORM

Perustin ECCA Nordicin vuonna 2005, koska visioni on rakentaa pohjoismaisesta osaajien, innovoijien ja resurssien yhteismarkkinasta kilpailukykyinen, kansainvälinen, terve, puhdas ja turvallinen 25 miljoonan asukkaan, teollisuuden ja elinkeinoelämän koti- ja toimikenttä  Ajan rohkeasti liiketoiminnan kasvua, kestävää ja merkityksellistä elämää pohjoismaiseen tapaan. Maailmanvalloitus ei käy ihan kädenkäänteessä, mutta ei se toisaalta ole mitään rakettitiedettäkään. Tarvitaan ennen kaikkea käytännöntason ymmärrystä siitä, kuinka markkinat toimivat eri maissa. Täytyy ymmärtää, kuinka ihmiset, kulttuuri, kauppatavat ja markkinoiden rakenteet eroavat oman maan vastaavista.

Olen yhdistelmä ruotsalaista myönteisyyttä ja suomalaista suoruutta. Maiden markkinoiden ja toiminnan sekä kulttuurierojen ymmärtäminen ovat tärkein kauppatavarani. Osaan kertoa ne asiat, jotka pitää tehdä tai muuttaa, jotta voi menestyä toisessa Pohjoismaassa.Suomalaisten ja ruotsalaisten juurieni ansiosta ymmärrän erilaisuuksien sekä samankaltaisuuksien voiman, mutta pystyn myös kanavoimaan tämän voiman markkinoille, joilla arvostetaan menestystä vahvan osaamisen ja verkostovoiman kautta.

Johdossani ECCA Nordic on kerännyt yhteen osaamistiimejä ja verkostoja, joista muodostuu tehokas viennin lähtöalusta mm. ympäristöteknologian, kestävän teollisuusrakentamisen, koulutuksen ja terveydenhuollon tuotteille ja palveluille. ECCA Nordicin kasvu- ja vientiyritykset edustavat montaa eri toimialuetta. Näitä ovat esimerkiksi MedTech-, e-Health-, älykkään omaterveyden, pohjoisen puhtaiden elintarvikkeiden, ympäristötekniikan ja kestävän, modulaarisen teollisen rakentamisen sekä asumisen ratkaisut ja asiantuntijapalvelut. Yhteistä näille kaikille on vahva vienti ja kasvu Pohjoismaissa, globaali kilpailukyky, innovatiivisuus sekä skaalautuvuus kansainvälisesti myös kumppaniverkoston kautta.

Voin ylpeydellä sanoa, että valjastamalla teknologisen kehityksen ja toimimalla oikein – sekä asiakkaita ja kumppaneita kohtaan että myös laajemmassa merkityksessä – ECCA Nordicista on tullut luotettu yritysten yhteensaattaja niin Pohjoismaissa kuin muuallakin.

Minna HP image

ECCA Nordic = Visio tulevaisuudesta + Toimintaa tässä hetkessä

Pohjoismainen elämäntapa rakentaa terveellisiä ja keskustelevia yhteiskuntia, jotka ovat entistä kestävämpiä, turvallisia ja puhtaita.

Puhdasta vientiä. Puhdasta energiaa. Puhdasta omistautumista yrityksesi kasvuun.

MITÄ TEEMME

Edistämme
Luomme
Toimitamme
kasvua maailmanlaajuisille markkinoille
kestäviä ja molempia osapuolia hyödyttäviä suhteita yhteistyökumppaneihin ja toimittajiin
menestyksekästä kasvua, joka auttaa sidosryhmiämme tuomaan markkinoille innovatiivisia ratkaisuita, hyödykkeitä ja palveluja.

Liiketoiminta kasvuun vientiä laajentamalla
Tehtäväni on varmistaa, että yrityksesi menestyy ja tavoitellut ovet aukeavat.

LUE LISÄÄ

Kestävät pitkän tähtäimen yhteistyösuhteet luovat uusia mahdollisuuksia. Siksi aivan aluksi onkin asetettava realistiset odotukset sille, mitä voimme yhdessä saavuttaa ja miten.

LUE LISÄÄ

Rakennan työkaluja pitkäjänteiseen menestykseen. Emme siis pelkästään myy yritysten puolesta, vaan toimimme mahdollistajana. Yksinkertaistettuna voisi vaikka sanoa, että tarjoillaan tuote maassa maan tavalla.

LUE LISÄÄ

OTA YHTEYTTÄ

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

©2024 ECCA Nordic

Log in with your credentials

Forgot your details?